Suomalaiset näyttelijät ovat menestyksensä ansainneet 0 2032

Suomessa on satoja lahjakkaita näyttelijöitä. Kun katsotaan 2000-luvun suosituimpia kotimaisia leffoja, on niissä usein samoja kasvoja. Noin 2010-luvun paikkeilla näyttelijäkatras on alkanut hieman vaihtumaan, mutta edelleen samat ammattilaiset näkyvät ruudulla. Tämän artikkelin pääpaino on juuri näissä viimeisen 20 vuoden aikana menestyneissä suomalaisnäyttelijöissä.

Käymme jokaisesta henkilöstä läpi hieman taustoja, sekä merkittävimmät elokuvat ja roolit 2000-luvulla. Osa näyttelijöistä on tehnyt uraa myös televisiosarjoissa sekä muusikkona, joten kerromme näistäkin yksityiskohdista lyhyesti. Nyt itse asiaan, eli artikkelin pariin.

Jasper Pääkkönen

Jasper Pääkkönen, 41, on jokaisen suomalaisen tuntema näyttelijä. Mies on ollut aktiivisena vuodesta 1988 lähtien, jolloin Pääkkönen oli vasta pikkupoika. Kansan suosioon näyttelijä tuli Salatuista Elämistä, jossa vierähti 2000-luvun taite. Sen jälkeen uraa ja menestystä on kertynyt runsaasti.

Merkittävät elokuvat / roolit:

  • Pahat pojat
  • Paha maa
  • Matti
  • Rööperi
  • Napapiirin sankarit
  • Vares–elokuvat
  • Leijonasydän
  • BlacKkKlansman
  • Da 5 Bloods

Salkkareiden lisäksi merkittävistä televisiosarjoista tulee mainita Viikingit. Kyseessä on kansainvälinen sarja, joka on todella suosittu Pohjoismaissa. Pääkkönen näytteli sarjassa vuosien 2016-18 ajan.

Peter Franzen

Peter Franzen, 50, on kotimaisen elokuvateollisuuden moniosaaja. Mies on näytellyt päärooleja useissa elokuvissa, sekä hän on käsikirjoittanut ja ohjannut leffoja. Tämän lisäksi muutama romaani on tullut myös kirjoitettua. Franzen on ollut aktiivinen vuodesta 1993 lähtien.

Merkittävät elokuvat / roolit: 

  • Rukajärven tie
  • Kuningasjätkä
  • Pahat pojat
  • Koirankynnen leikkaaja
  • Rööperi
  • Ralliraita

Franzen on myös ollut mukana Viikingit -sarjassa. Oikeastaan suomalaisnäyttelijä on vieläkin mukana sarjassa, on ollut jo vuodesta 2016 lähtien. Muita ulkomaalaisia sarjoja on mm. C.S.I Miami, jossa Franzen esitti ruumista.

Samuli Edelmann

Samuli Edelmann, 53, on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Mies on ollut aktiivisena 1989 vuodesta lähtien, jolloin hän oli mukana ensimmäisessä suuressa roolissa (Talvisota). Moni varmasti tunnistaa Edelmannin äänen, sillä hän on ollut myös ääninäyttelijänä. Yksi tunnetuimmista rooleista on Shrek-elokuvasarjasta.

Merkittävät elokuvat / roolit:

  • Talvi­sota
  • Veturimiehet heiluttaa
  • Romanovin kivet
  • Häjyt
  • Minä ja Morrison
  • Vares – yksityisetsivä
  • Rööperi
  • Mission: Impossible: Ghost Protocol
  • Presidentti

Edelmann on tullut monen tietoisuuteen myös muusikon urasta. Miehen diskografiasta löytyy yli 20 mestariteosta, joita on vuoden 1990 jälkeen tullut tasaiseen tahtiin. Moni varmasti muistaa, että Edelmann oli myös mukana “Vain elämää” -sarjan kolmannella kaudella.

Tommi Korpela

Tommi Korpela, 53, on media-alan monitaitaja. Mies on näyttelijä, käsikirjoittaja sekä kirjailija. Hän on ollut aktiivisena jo vuodesta 1990 lähtien. Elokuvien parissa merkittävät roolit ovat määrältään vähäisiä, mutta Korpela on vaikuttanut kymmenissä leffoissa.

Merkittävät elokuvat / roolit: 

  • Miehen työ
  • Putoavia enkeleitä
  • Häiriötekijä

Moni varmasti muistaa, että Korpela on näytellyt useissa sarjoissa. Esimerkiksi “Kimmo” oli todella suosittu komediasarja. Miehen ääni on tumma ja matala, mikä on edesauttanut ääninäyttelemistä sekä mainosten ääniraitojen tekemistä.

Krista Kosonen

Krista Kosonen, 38, on tämän listan ensimmäinen nainen. Kosonen on ollut aktiivisena vuodesta 2002 lähtien, ja rooleja on napsittu useista elokuvista. Suurinpiirtein 50% naisen kädenjäljestä on elokuvista, ja toinen puoli televisiosarjoista.

Merkittävät elokuvat / roolit: 

  • Kätilö
  • Miami
  • Puhdistus
  • Prinsessa
  • Tappajan näköinen mies

Ehkä suurin ponnahdus kotimaisen elokuvateollisuuden eliittiin tapahtui vuonna 2021, jolloin Kosonen tuli mukaan Putous” -sarjaan. Yhteensä ohjelman parissa meni 4 vuotta. Putous on ollut monelle muullekin näyttelijälle ponnahduslauta julkisuuteen – kuten Aku Hirviniemelle, Iina Kuustoselle, Jussi Vataselle, Eero Ritalalle ja niin edelleen.

Laura Birn

Laura Birn, 40, on suomalaisten elokuvien vakiokasvo. Birn on näytellyt suomalaisissa elokuvissa vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäinen suuri rooli oli “Helmiä ja sikoja” -leffasta vuonna 2003. Näkyvyyttä on saatu myös televisio-ohjelmista.

  • Helmiä ja sikoja
  • Lupaus
  • Helene
  • Leijonasydän
  • Ralliraita
  • Vuosaari
  • Puhdistus

Suurin rooli televisiossa on ollut “Karjalan kunnailla” -sarjassa. Nainen näytteli 2007-2012, kuten myös aikaisemmin mainittu Peter Franzen. Kaksikko näytteli pariskuntaa, tai oikeastaan kyseessä oli todellinen rakkaustarina.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Suomessa on paljon muitakin loistavia näyttelijöitä. Tästä artikkelista olisi tullut 50 sivuinen romaani, jos kaikki henkilöt oltaisiin mainittu. Jos muita tunnettuja nimiä vielä mainitaan, on alla eriteltynä suositut mies- ja naisnäyttelijät:

Miehet:

  • Hannu-Pekka Björkman
  • Vesa-Matti Loiri
  • Heikki Kinnunen
  • Samuli Kinnunen
  • Aku Hirviniemi
  • Eero Ritala
  • Ville Virtanen
  • Mikko Nousiainen

Naiset:

  • Irina Björklund
  • Laura Malmivaara
  • Elina Knihtilä
  • Matleena Kuusniemi
  • Minka Kuustonen
  • Iina Kuustonen

Siinä on muutamia näyttelijöitä lisää, jotka ovat tuttuja näkyjä elokuvissa ja sarjoissa. Jos mietitään uutta sukupolvea, on se vasta tulossa. Kaikkein tunnetuimmat suomalaiset näyttelijät ovat tällä hetkellä 35-50 vuotiaita, eli uraa on vielä jokunen vuosi edessä. Jossakin kohtaa eläke kutsuu, jolloin nuori sukupolvi alkaa valtaamaan kotimaista elokuvateollisuutta.

Previous ArticleNext Article

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Editor Picks