Jotta jouluruokien valmistus ei kasautuisi vain yhdelle tai kahdelle ihmiselle, meillä on jo muutaman vuoden kukin tehnyt yhden tarjottavan joulupöytään. …


Jotta jouluruokien valmistus ei kasautuisi vain yhdelle tai kahdelle ihmiselle, meillä on jo muutaman vuoden kukin tehnyt yhden tarjottavan joulupöytään. …

Seitsemän päächakraa tuovat meille energiaa esimerkiksi ympäristöstä ja ruuasta sekä huolehtivat energioiden tasapainosta ja elinvoimaisuudestamme. Ensimmäinen chakroista on JUURICHAKRA, jonka teemat …

Nämä kaksi käsitettä, henkisyys ja hengellisyys tuntuvat menevän välillä ihmisillä sekaisin. Toisten korvissa ne molemmat kuulostavat uskonnollisilta termeiltä, mutta henkisyys …

Ihan aluksi pitää selventää, että en ole kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, akupunktiohoitaja tai muutenkaan tätä alaa lukenut (paitsi minimaalisen kiinalaisen lääketieteen …

Toisena seitsemästä päächakrasta on SAKRAALICHAKRA, johon liittyviä teemoja ovat esimerkiksi: Tunteet, avoimuus, ihmissuhteet, aistillisuus, luovuus, herkkyys, itsestä huolehtiminen. Sakraalichakra sijaitsee hieman …

Äänimaljarentoutus perustuu resonoinnin eli myötävärähtelyn periaatteeseen. Äänimaljojen ääniaallot ja värähtely tunkeutuvat syvälle kudoksiin solutasolle asti ja ne syvärentouttavat sekä kehoa …

Ilmat viilenevät ja on ihana lämmitellä kauratyyny harteilla tai laittaa se kotvasen ennen nukkumaan menoa lämmittämään sänkyä. Kauratyynyjä käytetään myös …

Kolmas seitsemästä päächakrasta on PALLEACHAKRA, jonka keskeisiä teemoja ovat mm. itseluottamus, tahdonvoima, suhde omaan itseen, valinnan vapaus, innostuneisuus, huumorintaju Solar plexus …

Monen on vaikeaa kuvitella itsessään olevan energiakeskuksia. Jos joku minultakin olisi useampi vuosi sitten kysynyt mielipidettä asiasta, niin olisin luultavasti …

KOLMAS SILMÄ on kuudes päächakroistamme. Siihen liittyviä teemoja ovat mm. intuitio, ymmärrys, mielikuvat ja mielikuvitus, visuailsointi, unet ja tunneäly. Kolmas …
